Nyt etsitään Positiivisinta Tamperelaista 2008!
Tammerkosken ja Tampereen nuorkauppakamarit etsivät nyt viidennen kerran Positiivisinta Tamperelaista.
Hänen iällään tai ammatillaan ei ole väliä, mutta on tärkeää, että hän on henkilö, joka voi toimia esikuvana meille muille, koska
- hän on toiminnallaan osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta
- hänen saavutuksensa ovat merkittäviä
- hän auttaa muitakin onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen
- hän on pitkäjännitteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa
- hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin
Palkittava voi vaihtoehtoisesti olla myös organisaatio, yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti.
Vuoden Positiivisimman Tamperelaisen valitsee raati, jonka kokoonpano täsmentyy lähiaikoina. Raati kokoontuu viikolla 21 valitsemaan voittajan.
Kuka tahansa voi jättää ehdotuksen tittelin saajasta sunnuntaihin 18.5.2008 mennessä. Voittavan ehdotuksen tehnyt voittaa Lasi-Koison lahjakortin.
Ilmoita ehdokkaasi kilpailulomakkeella.
|
|